|
|
 |
|
|
| |
|
7 000 000 kännykkälippua myyty
Helsingin
Kaupungin Liikennelaitoksen kännykkälippupalvelun kautta on 7.2.2006
myyty seitsemäs miljoonas kännykkälippu. Palvelun pilotointi
aloitettiin 16.12.2001 ja miljoonan lipun raja rikottiin noin vuotta
myöhemmin. Kännykkälipun suosio on kasvanut tasaisesti ja viimeisimmän
miljoonan lipun myyntiin kului aikaa enää noin neljä kuukautta.
Myyntimäärää
voidaan pitää erinomaisena ottaen huomioon, että toistaiseksi
kännykällä on voinut ostaa vain aikuisten kertalipun Helsingin
sisäiseen liikenteeseen, ja että bussiliikenteessä kännykkälippu kelpaa
vain metron itäisillä liityntälinjoilla. Raitioliikenteen kertalipuista
kännykkälippujen osuus ylittää jo 55%, mikä osaltaan vähentää
kuljettajamyyntiä ja nopeuttaa siten liikennettä.
Kyselytutkimuksen
mukaan jopa yli 40 % kännykkälipun käyttäjistä ei olisi ilman tätä
vaihtoehtoa maksanut lipusta tai käyttänyt julkista liikennettä. Lipun
ostaminen matkapuhelimella on mahdollista myös silloin, kun lähellä ei
ole lipunmyyntipistettä, se on suljettuna tai kun käteistä rahaa ei ole
matkassa. Kokemusten mukaan pummilla matkustamista voidaan vähentää
helpottamalla matkalipun ostamista.
Espoon, Kauniaisten ja
Vantaan kaupungit ovat myös olleet kiinnostuneita kännykkälipun
käyttöönotosta ja palvelun laajennusta koko pääkaupunkiseudulle
suunnitellaan toteutettavaksi tämän vuoden aikana.
|
| Plusdial Oy | |
 |
|
|
|
|
|
|